Musiikkisadut 

Musiikkisatuesitykset ovat mukava piristys päiväkotien ja päiväkerhojen arkeen. Esitykset koostuvat musiikin vaihtelevista elementeistä; lauluista, lorutteluista, liikkumisesta musiikin mukaan sekä kehosoittimien käytöstä. Lapset pääsevät itse osallistumaan tekemiseen. Esityksen äänimaailma luo uusia elämyksiä lapsille. Esityksessä kuullaan huilun, pianon, kanteleen, nokkahuilun ja erilaisten rytmisoittimien sointivärimaailmaa paikan päällä soitettuna. Musiikkisatuesityksellä on selkeä kuuntelukasvatuksellinen sisältö. Herkistymällä kuuntelemiselle viedään myös ryhmän vuorovaikutustaitoja eteenpäin. Ohjelmistossa tällä hetkellä kaksi musiikkisatua.

 

 

MUSIIKKISATU PRINSSI JA KUKKAprinssi_valmis_web.png

Kirjoittanut: Ingrid Mylo (Kustannus-Mäkelä Oy,1989)

Sovittanut musiikkisaduksi: Tuuli Paasolainen

Laulut: säv. ja san. Tuuli Paasolainen

Huilu- ja pianomusiikki: Satie, Bernhard, Debussy, Mercadante, Mozart

Esittäjä: Tuuli Paasolainen

Kesto: 40 minuuttia

           

"Prinssi ja Kukka" on intreaktiivinen musiikkisatu, jossa sadun prinssi haveilee unessa näkemästään ihmeellisen kauniista kukasta. Kevään tullen hän lähtee etsimään sitä. Matkalla hän kohtaa lapsia ja monia hyvin kauniita kukkia. Prinssi ei kuitenkaan osaa arvostaa niitä. Kun kukka viimein löytyy, prinssi oppii tärkeän asian elämästä. 

Sadun edetessä lapset laulavat, loruttelevat ja liikkuvat yhdessä prinssin kanssa. Prinssi soittaa hopeisella huilullaan pieniä kappaleita. Tämä tuo lisää satumaista tunnelmaa esitykseen. Satu soveltuu parhaiten 0-7-vuotiaille. 

Esitän musiikkisatua ympäri Suomea. 

 DSC_5596.jpeg


 Kuva: Alasatakunta/Liisa Nykänen

MUSIIKKISATU TYTTÖ JA HUILUHALTIATAR

Kesto: 40 minuuttia                                                                             Tytto_ja_huiluhaltia.jpg

Ikäsuositus: 0-7-vuotiaille, myös suomea toisena kielenään opetteleville

Sadun "Tyttö ja huiluhaltiatar" kirjoittaja, musiikkisaduksi sovittaja ja esittäjä: Tuuli Paasolainen

Laulut: Sävellys ja sanoitus Tuuli Paasolainen

Liisa on viisivuotias tyttö ja asuu vanhempiensa kanssa. Liisa viettää tavallista tytön elämää leikkien, laulaen ja opetellen asioita. Joskus tulee "tenkkapoo" ja jokin arjen asia ei ota sujuakseen tai aiheuttaa ikävän tilanteen. Huiluhaltiatar saapuu paikalle ja yllättäviä asioita alkaa tapahtua. Miten Liisa selviää uusista haasteista ja miten hänen tunteensa myllertävät uuden oppimisen edessä?  Kuinka huiluhaltian toimet ripottelevat taikapölyä ympärilleen? Ja mitä siitä seuraa?

Musiikkisatu kertoo lapsen tavasta kohdata arjen tilanteita, esimerkiksi uuden oppimista . Sadun teema antaa vaivihkaa vastauksia näihin vahvistaen yrittämistä, asiaan uskomista ja vähän kerrallaan opettelemista. Satu käsittelee myös tunteita tarjoten lapselle  samaistumiskohteen tunteiden käsittelemiseen ja uuden opettelemiseen. Musiikkisatu vahvistaa ajatuksen erilaisten tunteiden kuulumisesta  elämään. Liisa, tuo iloinen ja temperamenttinen tyttö tuo lapsen näkökulman musiikkisatuun  ja huiluhaltiattaren liihotellessa paikalle löytyy taikaa..jota saattaa päästä kokemaan jokainen omassa elämässään.

Tervetuloa kokemaan musiikillinen interaktiivinen satukokemus lapset ja aikuiset yhdessä!

MUSIIKKITEATTERI-ESITYS: RAUHA RÄPPÄÄJÄ MUSIIKKIMINISTERIN MATKASSA

Kesto: 40 min                                                                  at2.jpg

Kohderyhmä: 2-8 -vuotiaat, päiväkoti-, kerho- ja koululaisryhmät, sekä lapsiperheet. Kaikenikäiset ovat toki tervetulleita vauvasta vaariin, mummoja unohtamatta.

Käsikirjoitus: Annu Valonen ja Tuuli Paasolainen

Esiintyjät: Rauha Räppääjä: Annu Valonen, Musiikkiministeri Heljä Sointu: Tuuli Paasolainen

Esityspaikka: Esitys soveltuu erilaisiin tiloihin tai lavasteisiin, eikä vaadi erityistä valo- tai äänitekniikkaa, vaan tuomme kaiken tarvittavan mukanamme.

 

Musiikillinen ja osallistava teatteriesitys, jossa yhdistyvät musiikilliset ja pedagogiset elementit ja teatterin tekeminen. Rauha Räppääjällä on erilaisia pelkoja ja esitys kertoo siitä, kuinka Rauha löytää rohkeuden musiikin ja yleisön avulla.

Esityksessä käsitellään ongelmia ja niiden voittamista hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla. Esitys vahvistaa yhdessä tekemisen voimaa ja yhteisöllisyyden tärkeyttä.

Yleisö laulaa, loruttelee, käyttää kehosoittimia ja liikkuu omalla paikallaan esityksen edetessä. Musiikkiministerillä on matkassa erilaisia soittimia kuten poikkihuilu ja kantele sekä hauskoja rytmisoittimia.